19.8.2011

Kynsitaidetta /Nail art

Olen tehnyt geelikynsiä vuodesta 2009 asti ja käyttänyt pääasissa Saksalaisen valmistajan Lumin'Orin geelejä. Myös omiin kynsiin teen itse huollot, vaikka se onkin hitaampaa ja vaikeampaa kuin kynsien tekeminen toisille (lähes jokaisella varmaan kokemusta kynsien lakkailusta ja kuinka lakka "väärällä kädellä" lakattessa menee rumasti kynsinauhoille). No, minä olen vasuri, mutta oikeakätisten maailmassa olen oppinut tekemään jotain oikeakätisestikin. Tai ehkä sitten olen perinyt äidiltäni molempikätisyyttä. Tai sitten tämä on harjoittelun tulosta. Joka tapauksessa, kyllä runsaampiakin koristeluja pystyy tekemään oikealla vasempaan, kunhan on riittävästi aikaa.


Tässä kuva nykyisistä kynsistäni, jotka tein 12.7. Kolmen viikon päästä siitä, eli 4.8. tein pikaisen täyttöhuollon, jolloin lisäsin geeliä vain tyveen. Nyt 19.8. kynnet ovat edelleen hyvässä kunnossa, vaikkakin muutamasta hiukan ilmaantuneet. Varmaan pari viikkoa vielä pärjään ennen seuraavaa mallin vaihtoa. Kynsissä on nyt noin 11 mm pituutta kärjestä mitattuna ja saavat kasvaa edelleen. Haaveissa on saada pitkät stilettikynnet hopeanharmaalla glitterikoristelulla, ellei mieli muutu sitä ennen.

Tässä kuva aiemmasta mallistani, joka minulla oli viime talvena.


Malli ei ole omani, vaan mukailtu yhden kynsilehden mallista. Näistä tykkäsin kovasti, vaikka niiden tekemiseen menikin muistaakseni kuusi tuntia. Tein ranskalaisen rajauksen tietoisesti varsin alas, jolloin sain pidettyä saman mallin pari kuukautta (tein vain kasvun täytön välissä) ilman, että oma kynsiraja alkoi pilkottamaan alta. Ehkäpä juuri tämän takia suosin yleensä kynsissäni glitteriliukua pohjalla, sekä puolipeittävää "milky rose" -geeliä. :)


Tässä lähikuva keväällä itselleni tehdyistä kynsistä. Pohjalla vaaleanpunainen glitteriliuku sekä vaaleanpunaisia ja hopeisia hileitä. Välissä kerros kirkasta geeliä jonka jälkeen köynnökset akryylimaalilla maalattuna sekä ruusu-aiheiset kynsitarrat. Päällä kirkas päällysgeeli ja kirkas päällyslakka. Tässäkin mallissa tunsin oloni kotoisaksi.


Kevään korvilla aloin kaivata kynsiini jotain vihreää. Siitä siis syntyi ajatus pohjavärille sekä keväisille lehtimaalauksille. Tämä malli toteutettu aikalailla samalla tavalla kuin edellinenkin, tosin eri väreillä. Pohjalla käytin lisäksi kahta eriväristä glitteriä.

Laitan tänne taas jossain vaiheessa lisää kuvia, jahka ehdin ja inspiroidun. :)

Elokuvamaskeerauksesta /Movie make-up

En ole opiskellut maskeeraamista, mutta jonkin verran on kokemusta tästäkin asiasta tullut matkan varrella. Hyviä vinkkejä ja neuvoja on tullut muun muassa asiaan enemmän vihkiytyneiltä ystäviltä ja tuttavilta. Viime keväänä olin mukana eräässä elokuvaprojektissa maskeeraajana, projekti jatkuu taas syksyllä, mutta ajattelin tuoda kuva-antia töistäni tänne blogiin. Jiihaa!


Haastavuutta on tuonut varsinkin saman näyttelijän vanhentaminen ja nuorentaminen, mustelmien teko jne. Tässä miesnäyttelijä ilman maskia.


Tässä sama näyttelijä "nuorennettuna versiona"..


Ja tässä "vanhan juopon" maskissa.


Tämä kuva on koemaskeerauksesta. Pohjalla käytin kosteusvoidetta ja sen päälle maitolateksia +meikkivoidetta. Lopputulos oli liian raju kellastettuine hampaineen, joten maitolateksi jäi odottamaan parempia aikoja (jotain kauhuelokuvaa ehkä..) :D


Naispäänäyttelijä maskissa. Vanhuutta olen tuonut mukaan mm. kalventamalla ihoa, lisäämällä ryppyjä ja tummentamalla silmänalusia meikkiväreillä. Poskessa on niinikään meikeillä tehty mustelma.


Tässä nuori naisnäyttelijä kevyessä arkimeikissä.

Minäkin sain kevään kuvauksissa pienen sivuroolin 1980-luvun iskelmälaulajana, jota varten tein meikin ja kähersin hiukset Parturi-kampaamon kätköistä löytyneellä aidolla laineraudalla. Lopputuloksesta tuli varsin sähäkkä. :)

Mielenkiinolla odotan kuvausten jatkumista kesätauon jälkeen. Harmi vain, että 60-lukuun sijoittuvat kohtaukset menevät minulta sivu suun Rodoksen loman takia (jonne siis lähden ensi sunnutaina). No, kaikkea ei voi elämässä saada!